Seurakuntavaalit 2026: Anna äänesi kuulua ja lähde ehdokkaaksi

Ajankohtaista


Marraskuussa 2026 järjestettävissä seurakuntavaaleissa valitaan Salon seurakuntaan uusi kirkkovaltuusto seuraavalle nelivuotiskaudelle. Nyt on oikea aika lähteä mukaan vaikuttamaan seurakunnan tulevaisuuteen

Kirkkovaltuusto tekee seurakunnan kannalta merkittäviä päätöksiä. Luottamushenkilöt päättävät muun muassa talousarvioista, kirkollisveroprosentista, rakennushankkeista, toiminnan painotuksista sekä seurakunnan tilojen käytöstä. Samalla he ovat mukana varmistamassa, että seurakunta palvelee mahdollisimman hyvin kaikkia alueen asukkaita.

SDP:n ehdokaslista kokoaa monipuolisia vaikuttajia

Sosialidemokraattinen ehdokaslista kokoaa yhteen seurakunnan luottamustehtävistä kiinnostuneita ihmisiä erilaisista elämäntilanteista ja taustoista. Tavoitteena on rakentaa avointa, oikeudenmukaista ja yhteisöllistä seurakuntaa, jossa jokaisen ääni tulee kuulluksi.

Etsimme mukaan uusia ehdokkaita, jotka haluavat vaikuttaa seurakunnan päätöksentekoon ja toiminnan kehittämiseen. Aiempi kokemus luottamustehtävistä ei ole välttämätöntä. Tärkeintä on kiinnostus yhteisiin asioihin ja halu tehdä työtä seurakuntalaisten hyväksi.

Voit asettua ehdolle, jos

  • olet Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsen
  • olet konfirmoitu
  • täytät 18 vuotta viimeistään 15.11.2026
  • täytät kirkkolain vaalikelpoisuusvaatimukset.

Ehdokasasettelu päättyy 15.9.2026 klo 16.00

Mikäli seurakuntavaaliehdokkuus kiinnostaa, ota pikaisesti yhteyttä SDP:n ehdokaslistan yhteyshenkilöön:

Matti Varajärvi
📞 0400 322 540
✉️ matti.varajarvi@gmail.com

Vaikutetaan yhdessä siihen, että Salon seurakunta on tulevaisuudessakin avoin, välittävä ja kaikkia seurakuntalaisia palveleva yhteisö. Lähde ehdokkaaksi ja anna äänesi kuulua! ❤️🌹