Kaupunginvaltuusto päätti maanantain 21.10 kokouksessaan, että Uskelan koulun liikuntasalin kokoa ei kasvateta aiemmin hyväksytystä. Valtuuston päätös on hyvin perusteltu ja lasten arjen kannalta hyvä.
Isompi liikuntasali ponnahti täysin yllättäen esiin syksyn aikana opetuslautakuntaan. Asiasta ei oltu käyty lautakunnan kanssa ennakkoon keskustelua. Tällainen poukkoilu ei ole hyvää päätöksentekoa. Lautakunta päätyi omassa käsittelyssään samalla kannalle kuin valtuuston lopullinen päätös.
Lautakunnan enemmistö näki, että nykyiselle tontille rakennuksen kokoa on mahdoton kasvattaa nykyisestä. Piha-alue olisi erityisesti päiväkodin kannalta käynyt aivan liian pieneksi. Samalla perusteella jo aiemmin on torpattu mm. koulun kolmesarjaisuus että musiikkitilojen laajennus. Jos suurempaa rakennusta olisi haluttu, olisi asiaan pitänyt tarttua jo aikoja sitten myös kaavoituksen näkökulmasta.
Nyt tehty päätös ei sulje pois maan kuulun Urheilupuistomme kehittämistä tai vaaranna lasten liikkumisen mahdollisuuksia. Laajennuksen yhtenä perusteena käytetyn Urheilutalon kohtalo tulee ratkaista korvaamalla vanha halli uudella monitoimiareenalla, joka Urheilupuiston yleissuunnitelmassa on mukana. Siitä tulee rakentaa sellainen, että halli toimii monipuolisesti niin sisäpalloilulajien(ml. salibady) kuin muun toiminnan paikkana.
Uskelan koulun investointi on tuikitarpeellinen ja se pitää viedä maaliin mahdollisimman nopeasti. Sijainniltaan koulu on paikassa, jossa sekä päiväkodin lapset että alakoulun oppilaat voivat nauttia täysin sydämin myös Urheilupuiston suomista liikkumisen mahdollisuuksista.
Kirjoittaja on varavaltuutettu ja opetuslautakunnan jäsen.
Jaa tämä artikkeli