Karnisto-Toivonen: Keskustelu olennainen osa demokratiaa

Mielipide

Salon kaupungintalon korjaustoimintaan liittyvää kaupunginvaltuuston käsittelyä on ruodittu tämän lehden tätä mieltä-palstalla 20.4 ja 21.4. Vaikka valtuuston puheenjohtaja Elovaara toteaa kirjoituksessa, ettei käsittelyssä tapahtunut virhettä, kaupunginvaltuuston käsittely oli asian osalta vähintäänkin erikoinen.

Puheenjohtaja kielsi keskustelussa asioiden perustelun täysin, mikä on hyvin epätavallista. Hän ei antanut perustella tehtyjä esityksiä mitenkään, vaan kehotti pysymään asiassa. En ymmärrä, miksi tehtyjä esityksiä ei saanut perustella, varsinkin, kun ne olivat täysin vastakkaisia kaupunginhallituksen pohjaesityksen kanssa? Tähän kysymykseen eivät riitä vastaamaan pelkkien lakipykälien ja pykälätekstien lainaukset. Huomattavaa on, että seuraavassa käsitellyssä pykälässä esitystä sai taas perustella.

Avoin keskustelu on kehittyneen demokratian kulmakivi, enkä ymmärrä siihen puuttumista. Sekä Pertti Vallitun että Marjatta Halkilahden perustelut olivat aivan asiallisia ja mielestäni niiden esittämisessä ei olisi ollut mitään väärää. Kun asia valtuuston kokouksessa tuli varsin pian selväksi, että keskustelua ei tulla sallimaan, esitin asiassa pidettäväksi erillisen keskustelutilaisuuden asiasta. Tämänkin esityksen valtuuston puheenjohtaja ensin tyrmäsi tarpeettomana, mutta suostui sen lopulta järjestämään.

Vaikka itse määräraha-asiassa olin enemmistön kannalla, niin kaupungintalon sisäilmaongelmat ovat vakava juttu ja valtuutettujen on syytä saada asiassa kokemansa tarpeellinen tieto. Jos asiassa ei ole mitään salattavaa tai huonosti valmisteltua, tätä keskustelua on helppo käydä.

Demokratian näkökulmasta asia on vieläkin olennaisempi. Tuleeko valtuustokeskustelun rajoittamisesta uusi maan tapa? Onko meillä enää oikeutta erilaisiin mielipiteisiin kuin kaupunginhallituksen pohjaesitys. Toivottavasti on. Muutoin valtuustosta muodostuu demokratian irvikuva.

Kirjoittaja on Salon SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja. Kirjoitus julkaisu Salon Seudun Sanomissa 23.4.2016.