Mielipide

Sote-lautakunnan sd-ryhmä: Oikeus arvokkaaseen vanhuuteen ja hyvään hoivaan

Salossa vanhuspalveluita on kehitettävä niin, että jokaisella on mahdollisuus vanheta arvokkaasti ja saada tarvitsemansa hyvä hoito. On väistämätöntä, että iän karttuessa yleensä myös muiden palveluiden tarve kasvaa. Salossa palveluketjujen tulee toimia mutkattomasti, riippumatta siitä, kuka ne tulevaisuudessa järjestää. Vaikka pyrkimyksenä…
Lue lisää

Katja Taimela: Postin kehittämiseen löytyy vaihtoehtoja

Postin ja kotiin kannetun sanomalehden tulee olla kaikkien suomalaisten saatavilla asuinpaikasta riippumatta.  Hallitus on lähtenyt uudistamaan postilakia asteittain. Sen myötä laista ollaan poistamassa vaatimukset postitoiminnan säännöllisyydestä ja laadusta, riittävistä resursseista sekä pitkäjänteisestä postitoiminnan järjestämisestä. Toimiala avataan kermankuorinnalle samalla, kun palvelutasoa…
Lue lisää

Saija Karnisto-Toivonen: Perhepäivähoitopaikkojen irtisanomiset väärä linjaus

Salon kaupunki on kaikessa hiljaisuudessa, viranhaltijatyöllä, päätänyt ruveta irtisanomaan perhepäivähoitajien hoitopaikkoja. YT-neuvottelu asiasta on käyty 9.6.2016. Asia on työnantajan päätettävissä, mutta Salo ei ole kuntaliitoksen jälkeen tällaista menettelyä paikkojen kanssa tehnyt. Samalla ollaan ottamassa käyttöön jatkuva hoitopaikkojen tarkastelu, jolloin paikka…
Lue lisää

Breilin ja Karnisto-Toivonen: Ehtiikö ICT mukaan uudistukseen?

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta on tehty viimeiset kymmenen vuotta jokaisen hallituksen toimesta. Ollaan jälleen tilanteessa, jossa periaatteellisella tasolla hallitus on päässyt yksimielisyyteen uudistuksen suunnasta. Moni käytännön asia on vielä auki. Yksi merkittävimmistä on tietojärjestelmien tilanne. Pääministeri Juha Sipilä totesi muutamia…
Lue lisää

Karnisto-Toivonen ja Varajärvi: Kaupungin on toimittava tasapuolisesti

Salon kaupunginvaltuusto päätti maanantaina 9.5.2016 pidetyssä kokouksessaan vuokrata Teijon Lanskalanmäen tontit Teijon Marina Oy:lle. Tontin vuokrasopimukseen liittyi muutama ehto, joiden olemassa olosta esitimme kokouksessa huolen. Normaalin vuokrasopimuksen lisäksi sopimukseen esitettiin lisäehto, jossa todettiin vuokrauksen ja mahdollisten kauppojen tavoitteena on tukea…
Lue lisää

Karnisto-Toivonen: Keskustelu olennainen osa demokratiaa

Salon kaupungintalon korjaustoimintaan liittyvää kaupunginvaltuuston käsittelyä on ruodittu tämän lehden tätä mieltä-palstalla 20.4 ja 21.4. Vaikka valtuuston puheenjohtaja Elovaara toteaa kirjoituksessa, ettei käsittelyssä tapahtunut virhettä, kaupunginvaltuuston käsittely oli asian osalta vähintäänkin erikoinen. Puheenjohtaja kielsi keskustelussa asioiden perustelun täysin, mikä on…
Lue lisää

Katja Taimela: Ulkoistamisella ei asioita ratkaista!

Salon kaupunki tutkii jälleen ravitsemispalveluiden tuottamistapaa. Edellinen selvitys on tehty vajaat kolme vuotta sitten. Syynä ovat tälläkin kertaa säästöt, joiden lisäksi kaupunki toivoo pääsevänsä keskuskeittiön korjausinvestoinnista kuin koira veräjästä, mikäli palvelut ulkoistetaan. En usko tähän. Kun verrataan omaa ja ulkoisesti…
Lue lisää

Leena Ahonen-Ojala: Salon liikuntamaksuja harkittiin huolella

Uudet liikuntamaksut astuvat voimaan 1.5. alkaen. Pieni yhteenveto lienee paikallaan lukuisten julkisuudessa esiintyneiden kommenttien, pohdintojen ja kannanottojen jälkimainingeissa. Salon kaupunginvaltuusto päätti joulukuun talousarviokokouksessaan yksimielisesti asettaa vapaa-ajan lautakunnan alaisten palveluiden lisätuottotavoitteeksi 100 000 euroa. Tästä summasta liikuntapalveluiden osuudeksi tuli 75 000…
Lue lisää

Katja Taimela: Varhaiskasvatus on jokaisen lapsen oikeus

Edellisellä vaalikaudella kehitettiin koulutusta ja varhaiskasvatusta sosialidemokraattisten opetusministerien johdolla. Taloustilanne oli haastava jo tuolloin ja koulutusleikkauksilta ei voitu välttyä. Samalla oli selvää, että lisäleikkauksiin koulutuksesta ei ollut enää varaa tällä vaalikaudella. Kouluihin säädettiin koulujen työrauhapaketti. Tämä laki antoi rehtoreille ja…
Lue lisää

Saija Karnisto-Toivonen: Panostuksia tulevaisuuteen

Salon kaupunki on elänyt viime vuodet jatkuvien huonojen uutisten ympäröimänä. Kaupungin elinvoima on väistämättä kärsinyt jatkuvista ikävistä muutoksista alueellamme. Viimeisen muutaman viikon aikana olemme saaneet lukea hyvin päinvastaisia uutisia. Microsoftin raunioille on syntynyt uutta kuhinaa ja yritystoimintaa. On ollut hienoa…
Lue lisää